
KIITOS ÄÄNESTÄJILLE!
_________________________________________________________________________
Kari Mäkinen

Arkkipiispaksi aito, ymmärtävä, inhimillinen ja jämäkkä Kari Mäkinen
Sain toimia Arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa ensimmäisenä maallikkojäsenenä. Kauteen osui ensimmäisen Turun piispan irtisanoutuminen ja uuden piispan valinta. En siinä vaiheessa ollut Kari Mäkisen valintaa tukemassa. Mies oli minulle vieras. Oli helpompi olla tutun ehdokkaan takana. Kari Mäkinen astui hoitamaan piispan tehtävää haastavassa tilanteessa. Julkisuus oli riepotellut piispavaihdosta. Arkkipiispa oli urakoinut kahden piispan tehtäviä. Paljon oli jäänyt odottamaan uutta piispaa.
Minulla oli Kari Mäkisestä ennakkokäsitys. Hyvin ennakkoluuloisena valmistauduin häntä kuuntelemaan hiippakuntavaltuuston syysseminaarissa. Mäkinen oli pyydetty kertomaan seurakuntaliitoksiin liittyvistä asioista hänet kun oli arkkihiippakuntaan palkattu kyseistä asiaa selvittelemään. Pienen seurakunnan jäsenenä olin vakuuttunut pienen seurakunnan hyvistä puolista ja kaikki mikä oli kantaani vastaan tuntui ikävältä.
Ei Mäkinen puheellaan saanut kantaani muuttumaan siltä osin mikä koskee pienen seurakunnan arvoja oikeastaan päinvastoin. Ennakkokäsitys Kari Mäkisestä kyllä muuttui. Tavasta puhua, sanoista, joilla asia ilmaistiin ja miehen olemuksesta välittyi kuva aidosta, ymmärtävästä ja inhimillisestä papista papista, joka käytännön seurakuntatyön kokemuksella osasi hyvin tulkita seurakuntien viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden ja tavallisten seurakuntalaisten tuntoja.
Mäkisen tuolloisen alustuksen muistiinpanoista on läheiseksi itselleni tullut ajatus siitä, että seurakuntaliitoksissakin tärkeimmäksi koetaan se, että kirkosta loistaa valo.
Tuomiokapitulin istunnoissa sain olla seuraamassa piispa Kari Mäkisen vahvaa ammattitaitoa johtaa asioiden käsittelyä. Taitoa tarvittiin resurssipulan vuoksi rästiin jääneiden vaikeidenkin asioiden viemiseen ratkaisuun. Kokemus seurakuntatyöstä ja kirkon hallinnosta sekä sen lisäksi taito kuunnella muiden mielipiteitä, pyrkimys rakentavaan ratkaisuun ja jämäkkyys päätöksenteossa jäivät vahvasti mieleen Kari Mäkisestä. Maallikkona koin tulleeni kuulluksi ja saavani olla osaltani vaikuttamassa päätöksenteossa.
Näissä vaaleissa olen lämpimästi tukemassa Kari Mäkisen valintaa. On tärkeää, että kirkosta loistaa valo aito, ymmärtävä, inhimillinen ja jämäkkä arkkipiispa tarvitaan valoa vaalimaan.
Sini Peltola
Rauhallinen arvojohtaja
Tunnen piispa Kari Mäkisen usean vuosikymmenen ajalta. Erilaisissa tehtävissään seurakuntatyössä ja tuomiokapitulin asessorina hän on ollut terävästi asioita hahmottava, sitkeän ahkera ja turvallinen kirkon työntekijä. Hän on synnyttänyt ympärilleen luottamuksen ilmapiirin.
Kristillistä uskoa hän on soveltanut arkiseen elämään erityisesti rakkauden kaksoiskäskyn näkökulmasta, jossa on voimakkaasti tullut esiin myös eri tavalla syrjemmällä olevien muistaminen. Olen iloinnut Kari Mäkisen rohkeudesta tarttua asioihin ja puhua ongelmista ymmärrettävästi.
Hän on sitoutunut uskollisesti palvelemaan isien ja äitien kirkkoa. Tästä esimerkkinä on rakkaus Ulvilan kirkkoon, jossa kirkon kivetkin taitavat saarnata piispalle. Jännittävää on, että tämä on tehnyt piispasta visionäärin, joka uskaltaa suuntautua kohti tuntematonta tulevaisuutta.
Nyt kirkossa on uudistettu lähes kaikki hallinnosta Raamattuun asti. Monien kysymysten keskellä piispan hallinnollisia taitoja ja sovittelevaa sitkeyttä tullaan tarvitsemaan. Odotan piispa Kari Mäkisestä arkkipiispana rauhallista arvojohtajaa, joka näkemyksellään ja sanallisella lahjakkuudellaan kykenee tulkitsemaan, mitä usko merkitsee entistä hajanaisemmassa maailmassa.
Tapio Seppälä
Arvostan Kari Mäkisen teologista terävyyttä ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamista. Arvostan hänen haluaan kuulla pienen ihmisen ääntä, käydä avointa keskustelua ja tulkita kristinuskon sanomaa tämän päivän kielellä.
Päivi Linnoinen, pappisasessori Espoon hiippakunnasta, piispainkokouksen jäsen
Elämme melkoista murroskautta kirkossamme, suomalaisessa
yhteiskunnassa ja maailmanlaajasti. Näen Karissa sellaisen hengellisen
johtajan, joka hahmottaa kokonaisuuksia ja osaa tulkita aikojen
merkkejä. Hän tuo kirkkoomme kaivattua lämpöä ja nöyryyttäkin
evankeliumin vapauttavan sanoman välittäjänä.
Pauliina Kainulainen, pappi, teologian tohtori, kirkolliskokousedustaja
Kontiolahti
Kari Mäkisestä kirkkomme saa arkkipiispan joka on yhtäaikaa sivistynyt, lämmin ja ihmisläheinen. Kari osaa kuunnella ihmisiä, muttei pelkää esittää omaa näkemystään.
Miika Ahola
Arkkipiispaksi valittavaan kohdistuu valtavia odotuksia: olisi oltava vetävä mediapersoona, jämäkkä johtaja, terävä ajattelija, lempeä sieluhoitaja, kärsivällinen sovittelija, taitava neuvottelija, viisas kaitsija ja vielä paljon muuta. Vaatimusten lista on loputon, eikä odotusten täyttämistä tee helpommaksi se, että kaikille ei voi olla mieliksi. Kirkolla on suuria haasteita, eivätkä ne tulevina vuosina ole vähenemässä. Arkkipiispaksi valittava joutuu koville. Arkkipiispaan kohdistuvat odotukset ovat mahdottomat täyttää, siksi on tärkeää, että virkaan valittavalla on realistinen käsitys sekä piispan tehtävistä että omasta itsestään.
Toivon, että Kari Mäkinen on seuraava arkkipiispamme. Tutustuin Kari Mäkiseen yli 30 vuotta sitten, kun hän teologian ylioppilaana veti seurakunnassamme nuorteniltoja. Olen seurannut hänen taivaltaan apupapista kirkkoherraksi ja asessorista piispaksi. Välillä hän kävi jatkamassa opintojaan yliopistossa ja hankkimassa kokemusta yliopisto-opettajana. Työn rinnalla olen nähnyt Karin aviopuolisona ja neljän tyttären isänä.
Vuosien kuluessa Kari Mäkinen on muuttunut, mutta on myös piirteitä, jotka ovat säilyneet. Kokemus, tietojen ja taitojen karttuminen sekä persoonan kypsyminen ovat muuttaneet häntä. Lämmin huumorintaju, historiallisen perspektiivin ymmärtäminen, analyyttinen tarkastelutapa ja syvä realismi ovat säilyneet, samoin positiivinen elämänasenne, jota voi kutsua toivoksi.
On tärkeää, että arkkipiispa tuntee kirkon keskeisimmän, seurakunnissa tehtävän työn ja että hänellä on riittävästi kokemusta siitä. On tärkeää, että arkkipiispa on hyvin perillä kirkon hallinnosta ja kirkosta instituutiona. On tärkeää, että arkkipiispa ei aseta etusijalle omaa persoonaansa ja asemaansa vaan ne, joita hänet on asetettu palvelemaan. Kari Mäkinen on tällainen ihminen.
Jaana Hallamaa
Se on runohyllyssäni Teemu Mäen Kuolevaisen ja Pablo Nerudan Kysymysten kirjan välissä. Kari Mäkisen runokokoelma Hämärässä kypsyy aamu vuodelta 1986. Hemmetin ruma kansi.
Mutta kunnon runoja, ei mitään vieraskirjatasoista tilapäisrunoutta, niin kuin joksus näkee pappien kirjoittavan ja kristillisten kustantajien kustantavan. Kunnon runoja, painovoimasta ja armosta, mistä aavistan yhden sielun sisaren.
Torsti Lehtinen kirjoitti joskus aforismin, että hyvä teologia on runoutta, huono suuruudenhulluutta.
Kari Mäkinen on hyvä teologi.
Jaakko Heinimäki
Merkittävän valinnan alla, lähes paastolla ja rukouksella, näin sanoen olen väkevästi päätynyt Kari Mäkisen valintaa tukevaksi.
Aistin hänessä Mestarimme selkeän ohjeen selkeän seuraamisen: Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.
Hyvyyden, kauneuden ja pyhyyden sydänten armeijakuntain vapaustaistelijana, lippunaan usko, toivo ja rakkaus, hänessä sykkii luja luottamus Jumalan heikkojen väkevyyteen, vapauteen, osallisuuteen ja tasa-arvoon, kun me jaamme eväämme tasan, kuin kerran jaettiin viisi leipää ja kaksi kalaa. Ne riittivät tuhansille, riittävät edelleen.
Tavoitan hänessä kuuntelevan, selkeäsanaisen punnitun puheen miehen, vanhain isäimme ja äiteimme uskon pääpuolustuslinjan raittiin luterilaisen ristillisyyden hengityksen rytmin, hedelmälliset, syvät sydänäänet, Kristuksen suloisen tuoksun, yhdistyneenä ekumeeniseen ymmärrykseen ja eri uskontojen dialogin välttämättömyyteen Kultaisen säännön (Tee toiselle...) perustalta.
Seurakunnan ja hiippakunnan hallinnon vankka kokemus ja osaaminen yhdistyvät oivallisesti tässä peruspapissa.
Näin. Raamatulla ja järkisyillä.
Reijo Ylimys
Arkkipiispa luo mielikuvaa koko kirkosta. Hyvä arkkipiispa on maltillinen mutta rohkea, kuviakumartelematon mutta nöyrä, kuunteleva mutta vilpittömän suora, oppinut mutta ennen kaikkea viisas. Minusta Kari Mäkinen on sellainen.
Kaisa Raittila
Kari Mäkinen oli kymmenisen vuotta läheinen työtoverini kirkkoherrana ja asessorina.
Aikana, jolloin nopeus, pinnallisuus ja yksinkertaistaminen saavat yhä enemmän tilaa, johtajiksi tarvitaan ihmisiä, jotka eivät tingi syvällisyydestä vaan suostuvat kärsivälliseen analyysiin monimutkaisen maailman äärellä. Kari Mäkinen kykenee tähän.
Monet ihmiset kaipaavat yksinkertaistavia vastauksia, mutta hengellisen ja henkisen johtajan tulee kyetä torjumaan helppojen oikoteiden ja valheellisten vastausten houkutus. Kari Mäkinen kykenee tähän.
Kristillinen sanoma on luterilaisen perinteen mukaisesti tuotava ihmisten ulottuville kielellä, jota he ymmärtävät. Kari Mäkinen kykenee tähän.
Kirkon jäsenmäärän väheneminen edellyttää, että kirkon johto avoimin mielin kuuntelee niitä eettisiä ja hengellisiä virtoja, joita ihmisten mielissä elää. Kari Mäkinen kykenee tähän.
Erityisen suuresti arvostan sitä, että, teologian tohtori, historian tutkija, piispa Kari Mäkinen ei kristittynä eikä teologina ole naiivi. Hänellä on realistinen käsitys niin yhteiskunnasta, kirkosta kuin inhimillisestä elämästäkin.
Ilkka Kantola
kari mäkinen on paras mahdollinen arki- ja juhlapiiispa.
arjessa kirkkoa johtaessaan hänellä on kosolti näyttöä omassa,
ei ollenkaan helpossa hiippakunnassaan.
juhlassa kirkkoa edustaessaan hän osoittaa sivistystä ja teologista
selkeyttä.
hän on itsessään nöyrä ja virassaan rohkea.
karin hiippakunnan reunoilla asuessani
ja hänen kirkolliskokousvaliokunnassaan työskennellessäni
olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että hän on arkkipiispa
jota Kristuksen kirkko juuri nyt tarvitsee.
ja tunnen sentään muutkin ehdokkaat.
Hilkka Olkinuora
Kari on hyvä valinta arkkipiispaksi. Hän tuntee seurakuntatyön arjen. Kari on teologisesti sivistynyt pohdiskelija, joka osaa ilmaista syvällisiä ajatuksiaan kansantajuisesti. Hänen työskentelynsä piispainkokouksessa osoittaa kansankirkon johtamiskykyä. Kari on yhteiskunnallinen mielipidevaikuttaja ja karismaattinen puhuja, jolla on edellytyksiä esiintyä kirkon tarvitsemana äänenä mediassa. Karin mielipiteet edustavat suuntaa, jonka varaan kansankirkko voi tulevaisuutensa luottavaisesti rakentaa.
Kalervo Salo, TT
Uskon ja toiminnan suhde, kirkon asema yhteiskunnassa, seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät kysymykset, kirkkojen välinen yhteys kaikki asioita, jotka ovat suomalaisen kirkon ja sen tulevaisuuden kannalta keskeisiä. Siksi kirkko tarvitsee arkkipiispan, jolla on kyky historian ja nykyhetken väliseen keskusteluun ja jonka kulttuurinen ja yhteiskunnallinen ymmärrys on vahva. Kari Mäkinen on ajattelijana ja tutkijana osoittanut, että hän ymmärtää historian ja tradition painon, mutta myös sen, että jokainen aika kohtaa tämän painon omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan. Jo Tulenkantajien uskontosuhdetta käsitelleellä väitöskirjallaan Kari Mäkinen osoitti, että hän kykenee keskusteluun myös kirkon kriitikoiden ja uskon epäilijöiden kanssa ja juuri tätä kykyä kirkko tarvitsee.
Kari Immonen
Olen oppinut tuntemaan Kari-piispan suoraselkäisenä tolkun miehenä, joka ei kaihda vaikeitakaan puheenaiheita. Hän ei ole suurisuinen, eikä suurieleinen, mutta on silti kaukana mitäänsanomattomuudesta. Päinvastoin: Hän ottaa kantaa rohkeasti ja avoimesti. Sitä kirkko kaipaa ja tarvitsee. Minä ainakin olen väsynyt hymistelyyn ja hyssyttelyyn.
Karilla on kyky puhua asoista suoraan ja niiden oikeilla nimillä ja tuo puhe on aina loppuun saakka punnittua, älykästä ja syvällistä. Siitä huolimatta koen, että hän kykenee ymmärtämään ja kuuntelemaan myös tavallisten ihmisten tavallisia asioita. Hän elää vahvasti tässä päivässä ja ympäröivässä todellisuudessa, eikä pönötä.
On vaikea sanoa, onko Kari-piispa enemmän kuuntelija vai puhuja. Niin taitava hän on tekemään johtopäätöksiä kuulemastaan, analysoimaan kokonaisuuksia ja kysymään oikeita kysymyksiä.
Johtajana hän kykenee taatusti yhteistyöhön, mutta myös tekemään rohkeita ja järjellisiä päätöksiä ketään mielistelemättä. Silti en usko hänen polttavan siltoja takanaan tai ajavan ketään ulos kirkosta ainakaan vastentahtoisesti. Enemmänkin hän on realisti ja sillanrakentaja. Vähemmän suuria sanoja ja tyhjää retoriikkaa - enemmän oikeita ajatuksia ja punnittua puhetta.
Suvi Laaksonen
palvelukodin johtaja
koulutus diakoni
Rymättylän seurakuntaneuvoston varapj
toiminut maallikkojäsenenä arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa ja kirkolliskokouksessa 
lääninrovasti
Luvia


pastori, Ruskon seurakunta
Turku
Helsinki
Porilaislähtöinen kirjailija ja pappi, diasporassa Vantaan virtain vierillä Helsingin hiippakunnassa.
ylimys
pappi ja kirjantekijä
Helsinki
kansanedustaja, TT
rovasti, kirkolliskokouksen ja sen ns tulevaisuuskomitean jäsen,
tampereen hiippakuntavalstuuston varapj,kirjailija, toimittaja
Espoo
Antti Kujanpää, tuomiorovasti
Espoo
Kulttuurihistorian professori
Turku
kappalainen
Salo

|
Viimeisimmät päivitykset |
|
11.3.2010kari Mäkinen on uusi Arkkipiispamme! 2.3.2010 tukijat 15.2.2010 ajankohtaista 6.2.2010 ajankohtaista 19.1.2010 ajankohtaista,etusivu 10.1.2010 ajankohtaista,kalenteri,valokuvat 5.1.2010 etusivu,ajankohtaista 31.12.2009 tukijoukko,ehdokasnumero 27.12.2009 kalenteri,ajankohtaista 16.12.2009 sivujen sisältöä päivitetty 17.11.2009 sivut avattu |
Contact/Yhteys:
Kari Mäkinen
kari.makinen(at)evl.fi
asiamies:
Outi Ruohola
vs.oppilaitostyön ja kansainvälisen työn pastori
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
outi.ruohola(at)evl.fi
p.040 3417 308
ulkoasun kuva:Ulla Roine
muut: Pasi Leino
Copyright © Kari Mäkinen
Webdesign and updates by Raakel Ruohola